Ainoastaan välikysymyksen aihe hämmästyttää. Hallitus pystyi vastauksessaan osoittamaan, että sinänsä vielä liian suuret tuloerot eivät suinkaan ole kasvaneet Vanhasen toisen hallituksen ja Kiviniemen hallituksen aikana vaan päinvastoin pienentyneet. Keskeisenä syynä tähän on globaalin rahoituskriisin vanavedessä seurannut taantuma, joka on vähentänyt suurituloisten tuloja muita enemmän.
Mutta myös hallituksen aktiiviset toimenpiteet ovat olleet omiaan pienentämään tuloeroja: veropolitiikka on suosinut pienituloisia varsinkin perusvähennyksen voimakkaan korotuksen myötä, sosiaalietuudet on sidottu indeksiin, opintotukea on korotettu ja pian ns. takuueläke tulee voimaan.
Siitä, että kyse ei ole pelkästään taantuman vaikutuksesta todistaa erityisesti tuloerojen pieneneminen ensimmäistä kertaa useaan vuoteen jo vuonna 2008, jolloin talous oli yhä kasvussa. Tilasto ei valehtele, päinvastoin kuin suosittu sanonta väittää.
Jos katsotaan kauemmas taaksepäin kuin nykyisen ja lähinnä sitä edeltäneen hallituksen aikaan, tuloerot sen sijaan ovat kasvaneet Suomessa. Mutta tämä tapahtui siis niinä vuosina, jolloin välikysymyksen alullepanijat, sosiaalidemokraatit, olivat jakamassa hallitusvastuuta.
Välikysyjät ovat syöksyneet tekemään välikysymystä ottamatta tosiasioista selvää pyrkien ainoastaan käyttämään arvokasta välikysymysinstituutiota poliittisena itsetarkoituksena.
Sosiaalidemokraatteja ja Vasemmistoliittoa harmittanee se, että tämä hallituspohja on harjoittanut sosiaalisempaa politiikkaa kuin aiemmat hallitukset, mutta se ei riitä verukkeeksi tosiasioiden vääristelemiselle. Onhan tosiasioiden tunnustaminen viisauden alku. Oppositio on sen sijaan oikeassa kuvatessaan verotuksen tehtävää: Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tehtävien hoitamisen kannalta riittävien verotulojen kerääminen. Tämän tapahtuminen tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti sekä veronmaksukykyyn perustuen on samoin täysin oikein. Tehokkuuden osalta harmaa talous, josta eduskunta keskusteli viime viikolla, jättää yhä toivomisen varaa.
Opposition kuvaus verotuksen tehtävistä ei ole kuitenkaan tyhjentävä. Verotuksella on nimittäin myös muita tehtäviä. Sen tulee myös kannustaa työpanoksiin, edistää talouskasvua ja työllisyyttä. Ainoastaan tällä tavalla hyvinvointiyhteiskunta turvataan ja köyhyyttä torjutaan pidemmällä tähtäimellä.
Sitä vastoin työpanoksista rankaiseva, talouskasvua hillitsevä, yrittäjyyttä vaikeuttava ja työllistämisen vastainen verotus ei ole mistään kotoisin, olkoonpa se miten oikeudenmukainen ja tehokas tahansa. Se kääntyy itseään vastaan.
Viime vuosilta on hyviä, konkreettisia esimerkkejä siitä, että lievempi verotus voi itse asiassa tuottaa suuremmat eikä suinkaan pienemmät tulot. Yhtenä esimerkkinä on ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen verotus. Kun verotusta alennettiin, valtion tulot kasvoivat, koska veronalennus vauhditti kauppaa. Toisena esimerkkinä on kotitalouspalvelujen verovähennys. Kun se otettiin käyttöön, se alkoi jo kahden vuoden jälkeen tuottaa myönteisiä vaikutuksia. Kotitalousvähennys puhdisti pimeän työvoiman käyttöä siivous- ja korjauspalveluissa, mikä lisäsi valtion verotuloja.
Hetemäen työryhmän mietinnön tausta-aineiston mukaan myös korkeimpien marginaaliverojen alentaminen lisää valtion tuloja.
Aina ei siis yksinkertaisesti, parhain oppositio, pelkästään verotusta kiristämällä saada lisää verotuloja. On myös pystyttävä näkemään verojen talouspoliittisen merkityksen dynamiikka.
Hallituksen on siis helppo torjua välikysymys sellaisenaan. Sen sijaan oppositio nostaa esiin merkittäviä kysymyksiä ensi hallituskautta ajatellen. Oppositio on ennen kaikkea oikeassa siinä, että meillä on edelleen tuloeroja ja että nämä erot ovat liian suuria. Aivan liian monet ovat köyhiä. Tätä ei pidä kenenkään kieltää.
Toisena kysymyksenä on tulo- ja pääomaveron välinen suhde. Ennen huhtikuun vaaleja useimmat vastuulliset puolueet ovat jo suosittaneet sellaista pääomaveron korotusta, joka pienentäisi eroa ankarampaan tuloverotukseen. Siinä mielessä oppositio todistelee itsestäänselvyyksiä.
Edelleen tärkeä kysymys on se, miten välillisiä veroja korotetaan. Ympäristö- ja ilmastopolitiikka pakottaa meidän kiristämään energiaverotusta energiansäästöön ja energiatehokkuuteen kannustamiseksi. Tämän toteutuessa eri tulonsaajaryhmille aiheutuvat vaikutukset pitää olla selvitetty tarkoin, ja tarvittaessa puututtava kielteisiin tuloerovaikutuksiin. Tällä ei saa olla kohtuuttomia vaikutuksia pienituloisille.
Sama koskee arvonlisäveroa. Hallitus on alentanut voimakkaasti elintarvikkeiden arvonlisäveroa, mikä suosi niitä, jotka käyttävät suurimman osan tuloistaan elämän välttämättömyyksiin. Tulevaa vaalikautta ajatellen tiedämme, että valtion on kasvatettava verotulojaan budjettivajeen kattamiseksi ja valtionvelan lyhentämiseksi. Tehokkainta suurten veromäärien keräämisessä olisi arvonlisäveron korottaminen. Jokainen prosenttiyksikkö tuottaa noin 600 miljoonaa euroa verotuloja.
Mutta kyse on siitä miten paljon ja miten arvonlisäveroa voidaan korottaa ilman, että sillä on kielteisiä tulonjakovaikutuksia. Voihan jopa käydä niinkin, että arvonlisäveron korotus hillitsee tiettyjen tavaroiden ja palveluiden kulutusta siten, että myönteiset vaikutukset verotuloihin eivät muodostu niin suuriksi kuin on arvioitu. Tasapainoilu on vaikeaa, mutta seuraavan hallituksen on budjettitasapainon nimissä löydettävä ratkaisu. Arvonlisäveron mahdollinen korotus on kompensoitava pienituloisille. Yhtenä keinona voisi olla perusvähennyksen lisäkorotus.
Vielä eräänä ongelmana on kunnallisverojen korotus monissa kunnissa. Kunnallisvero ei ole kuten tunnettua progressiivinen vaan suhteellinen, mistä valtion tuloveroon verrattuna kärsivät pieni- ja keskituloiset. Perusvähennystä on tosin korotettu voimakkaasti tämän hallituksen aikana, mikä on vahvistanut progressiivista elementtiä, joka kaikesta huolimatta on kunnallisverotuksessa. On kuitenkin olemassa rajansa sille, miten paljon kunnallisveroa voidaan korottaa ilman, että se kasvattaa tuloeroja.
Viime kädessä kyse on valtion ja kuntien välisestä työnjaosta: mitä tehtäviä kunnat voivat hoitaa tarvitsematta periä kohtuuttomia veroja, jotka kohdistuvat tavallisiin keskituloisiin? Jos suurehko osuus tai suorastaan koko yhteisövero jää valtiolle, merkittävä kannustin kunnille yrittäjyyden ja siten työllisyyden edistämiseen putoaa pois, mistä kärsivät kaikki.
Välikysymyksessä hallitusta syytetään siirtymisestä "vauhdilla kohti tasaverojärjestelmää". Tässä meidän on varottava käyttämästä huolimattomasti terminologiaa. "Tasaveron" käsitteellä tarkoitetaan tuloveron suhteellisuutta, jollainen se on eräissä maissa. Kyseessä on malli, jota Ruotsalainen eduskuntaryhmä eikä tietääkseni mikään muukaan eduskuntaryhmä suosita Suomelle. Peruskivenä hyvinvointiyhteiskunnassa on, että paremman veronmaksukyvyn omaava maksaa enemmän veroa myös suhteessa tuloihinsa. Kukaan ei halua tasaveroa Suomeen.
Meidän on pidettävä huolta siitä, että valtion tuloveron, pääomaveron, kunnallisveron ja kaikkien välillisten verojen ja valmisteverojen kokonaisvaikutus ei muodostu sellaiseksi, että etenemme "tasaisemman" kokonaisverotuksen suuntaan. Asiasta on syytä käydä vakava keskustelu varsinkin nyt ennen vaaleja.
Meneillään olevan keskustelun toisessa vaakakupissa ovat kuten mainittu toisaalta ympäristö- ja ilmastopolitiikan asettamat vaatimukset, toisaalta valtion verotulojen kasvun tarve ensi vaalikaudella. Yhtälön vaikeusaste lähenee ympyrän neliöintiä, mutta kuten tunnettua politiikassa olevat ongelmat on tarkoitettu ratkaistavaksi. Ne voidaan parhaiten ratkaista yhteisymmärryksessä ilman syytöksiä, joilla ei ole todellisuuspohjaa.
EU:ssa tarvitsemme sellaista veropolitiikan koordinointia, jolla estetään epälojaali kilpailu ja sosiaalinen polkumyynti.
Hyvinvointivaltio Suomi ei ole valmis. Se tarvitsee edelleen korjausta, niin suurempia kuin pienempiäkin. Suomessa on yhä köyhyyttä, niin absoluuttista kuin suhteellistakin.
Tehokkain menetelmä köyhyyden torjumiseksi on työllisyysasteen korottaminen, sekä tarkoituksena että keinona, joka puolestaan edistää talouden kasvua. Ilman jaettavan kakun kasvattamista on aina vaikeampi antaa lisää niille, jotka sitä tarvitsevat. Näin politiikka toimii.
Koska toimeentulotukea päinvastoin kuin muita sosiaalisia etuja ei ole korotettu moneen vuoteen, siis ei myöskään neljän edellisen hallituksen kaudella, ensi vaalikauden tärkein uudistus olisi, että lapsilisät eivät enää vähentäisi toimeentulotukea. Kyseessä on esimerkki pienehköstä korjauksesta, joka on tehtävä järjestelmäämme, mutta jolla on suuri merkitys niille, joita se koskee.
Köyhyyttä emme sen sijaan poista tekemällä kaikista yhtä köyhiä. Tätä mallia on kokeiltu täysin erilaisissa yhteiskuntajärjestelmissä, jotka ovat nykyään hävinneet ainakin Euroopasta. Ne eivät ole koskaan olleet eivätkä ole Suomen tie.
Håkan Nordman piti ryhmäpuheenvuoron 8.2.2011.