Ryhmäpuheenvuorot

Lähetekeskustelu vuoden 2012 talousarviosta

Elämme taloudellisesti epävarmoja aikoja. Tilanne Euroopan ja koko maailman finanssimarkkinoilla on edelleen sekava kaikista vakauttamistoimenpiteistä huolimatta. Euroopan velkakriisi on myös edelleen vaikeasti ratkaitavissa kaikista vastatoimenpiteistä huolimatta ja euron asema on edelleen epävarma.
Julkaistu 10.10.2011

Keskustelu Kataisen hallituksen ohjelmasta

Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa ensin onnitella puhemiestä valinnasta ja toteaa olevansa vakuuttunut siitä, että puhemies samoin kuin varapuhemiehetkin johtavat eduskuntatyötä siten, että niin hallitusta kuin oppositiota sekä kaikkia eduskuntaryhmiä, suuria ja pieniä, kohdellaan yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti keskusteluissa. Odotamme hyvää yhteistyötä.
Julkaistu 28.06.2011

Välikysymyskeskustelu Euroopan talouden vakauttamisesta

Ruotsalainen eduskuntaryhmä tukee toimia Euroopan rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi. Mutta vakauttaminen ei tapahdu itsestään. Siinä tarvitaan toimenpiteitä.
Julkaistu 15.03.2011

Pääministerin ilmoitus Euroopan talouden vakauttamisesta

Tässä salissa me kansanedustajat haluamme vaalia kansallista päätöksentekoamme. Mutta ennen kaikkea me haluamme huolehtia kansan hyvinvoinnista, hyvinvoinnista maassamme.Jos joskus olemme valmiit luopumaan kansallisesta suvereniteetista päätöksenteossa, se voi tulla kysy-mykseen ainoastaan silloin, kun kansan hyvinvointi niin vaatii.
Julkaistu 09.03.2011

Välikysymyskeskustelu tuloerojen kasvusta ja verotuksen rakenteesta

Eduskuntavaalien ollessa runsaan kahden kuukauden päässä on pelkästään odotettua, että oppositio tart-tuu vahvimpaan hallituksen vastaiseen aseeseensa, välikysymykseen. Opposition oikeus ja velvollisuus on kyseenalaistaa hallituksen politiikka. Näin parlamentaarinen demokratia toimii.
Julkaistu 08.02.2011

Biaudet lähtee presidenttikisaan

Eva Biaudet vastasi hänelle esitettyyn presidenttikosintaan myöntävästi, sanoessaan lähtevänsä kisaan jos saa puolueväen luottamuksen lokakuun puoluekokouksessa.
Jaa

Ministeri Elisabeth Rehnin johtama valtuuskunta ja Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen johto pyysi vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetia olemaan käytettävissä presidenttiehdokkaana ensi vuoden presidentinvaaleissa. Rehnin mukaan Biaudet on viisas, dynaaminen ja ulospäin suuntautunut henkilö. Biaudet edustaa Rehnin mukaan pohjoismaista yhteiskuntaa parhaimmillaan, jossa talous, demokratia ja sosiaalinen hyvinvointi pidetään arvossa. Biaudet olisi hyvä Suomen presidentti, Rehnin mukaan.

- Eva on johtajana ystävällinen, päättäväinen ja selkeä ja hänen sitoutuminen saa jokaisen tuntemaan itsensä tärkeäksi osaa tiimiä, sanoi Rehn.
Biaudet korosti oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa ja sanoi, että hänen Suomessa ketään ei jätetä heitteille.

- Yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvolle Suomen hyvinvointi on rakennetu. Kaikkia tarvitaan ja jokainen on arvokas. Olen kasvatettu siten, että jokaisella on velvollisuus auttaa heikommassa asemassa olevia, Biaudet totesi. Biaudetin mukaan Suomen presidentin tulee edistää oikeudenmukaisuutta ja kansainvälistä yhteistyötä ja puolustaa myönteisiä arvoja , kuten avoimuutta ja suvaitsevaisuutta.

RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Stefan Wallin totesi, että RKP:n
presidenttiehdokkaat ovat olleet uskottavia, osaavia ja valmiita kantamaan presidentin
tehtävän vastuun, ja että sellainen ehdokas RKP:llä on myös näissä vaaleissa.

- Me näytämme taas, että meidän kokoisella puolueella voi olla suuri ehdokas, sanoi
Wallin.

Myös moni muu yhteiskunnallinen vaikuttaja ilmaisi tukensa Biadetille. RKP:n
varapuheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson korostaa Biaudetin suurta sydäntä
ja tahtoa.

- Suomi, pohjoismaat ja eurooppa tarvitsevat johtajia joilla on suuri sydän ja tahtoa
tehdä työtä oikeudenmukaisuuden, rauhan ja tasa-arvon puolesta. Biaudet on tällainen
johtaja, ja siksi tuen häntä, sanoi Henriksson.

- Eva Biaudet on vahva ja kokenut liberaali voima sekä meillä Suomessa, että
kansainvälisesti, sanoi suomalais-ruotsalaisen kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman

- Eva on idealisti. Suomi tarvitsee poliittisen johtohahmon jolla on selkeät arvot. Eva
olisi Suomelle hieno presidentti, sanoi europarlametaarikko Carl Haglund.

RKP nimittää ehdokkaansa virallisesti ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta.

Vähemmistövaltuutettu Biaudet on aiemmin toiminut m.m. Etyjin erityisedustajan,
peruspalveluministerinä ja kansanedustajana. Yhdysvaltojen ulkoministeriö palkitsi
kesäkuussa Biaudet'n hänen ihmiskaupan vastaisesta työstään.

RKP
Julkaistu 30.08.2011
 

Lehdistötiedotteet

Wallin: Ei pyhiä lehmiä hallituksen kehysriihessä.

Hallitus päättää ensi viikolla vaalikauden budjettikehyksistä. Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajan, puolustusministeri Stefan Wallinin mukaan kehysriihen budjettipäätökset ovat ratkaisevia hallituksen mahdollisuuksiin saavuttaa hallitusohjelman tavoitteet pienemmästä velkasuhteesta hallituskauden lopussa.Lue lisää »
Julkaistu 13.03.2012

Ministeri Henriksson: Pikaluottoihin tarvitaan rajoituksia

- Lainsäädäntöä pikaluotoista on tiukennettava entisestään. Oikeusministeriössä on tällä hetkellä työryhmä, joka pohtii, onko pikaluottojen tarjontaoikeutta perusteltua rajoittaa kiellolla vai onko tarkoituksenmukaisempaa puuttua niiden tarjoamiseen muilla rajoituksilla. Viime joulukuussa asetettu työryhmä, saa ehdotuksensa valmiiksi tämän kuukauden aikana, toteaa oikeusministeri, Rkp:n varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.Lue lisää »
Julkaistu 06.03.2012

Hyvä päätös saaristokunta-asemasta

Valtioneuvosto hyväksyi torstaina asetuksen, jossa määritellään saaristokunniksi laskettavien kuntien ehdot. Hyväksyttyjen saaristokuntien joukossa ovat Länsi-Turunmaa, Kemiönsaari ja Kustavi.Lue lisää »
Julkaistu 15.12.2011

Nylander: Kyse on poliittisesta tahdosta, eikä lainsäädännöstä

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen koulutuspoliittinen neuvottelukunta on torstaisessa kokouksessaan hyväksynyt linjapaperin puolueen näkemyksestä mahdollisuuksista ruotsinkielen opetuksen kehittämisestä nykyisen lainsäädännön pohjalta.Lue lisää »
Julkaistu 02.12.2011

Astrid Thors euroopan liberaalien uusi varapuheenjohtaja

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedusta Astrid Thors on valittu euroopan liberaalidemokraattisen puolueen ELDR:n uudeksi varapuheenjohtajaksi ja hallituksen jäseneksi. Neljästa vapaasta hallituspaikasta kilpailivat kuusi ehdokasta. Valinta tapahtui ELDR:n puoluekokouksessa Italian Palermossa 23-25 marraskuuta.Lue lisää »
Julkaistu 26.11.2011

Wallin: Lukiot ja ammattikoulut tulee säilyttää erillisinä

Lukiokoulutusta ja ammattikoulutusta tulee kehittä erillisinä koulutusmuotoina. Tätä mieltä on RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Stefan Wallin. Sen sijaan lukioiden ja ammattikoulujen tulee rohkeasti käyttää hyväksi erilaisia yhteistyömuotoja etenkin haja-asutusalueilla. Wallin puhui tänään Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokouksessa Turussa.Lue lisää »
Julkaistu 19.11.2011

Ruotsalainen eduskuntaryhmä: Perussuomalaisten kieliagenda paljastuu

Ruotsalainen eduskuntaryhmä toteaa, että perussuomalaiset ovat varjobudjetillaan vahvistaneet puolueen tukeman aitosuomalaisen kielipolitiikan. Varjobudjetissa halutaan "järkevöittää pakkoruotsia" ja arvostellaan nykyisen "pakkoruotsilainsäädännön" kustannusvaikutuksia, mutta ironisesti kyllä ei ehdoteta säästöjä, vaan selvitystä, joka luonnollisesti maksaisi. Mutta taustalla oleva tarkoitus on selvä: Perustuslain vastaisesti horjuttaa ruotsin kielen asemaa Suomen toisena kansalliskielenä. Lue lisää »
Julkaistu 21.10.2011

Nylund: Kokonaisvaltainen tulopoliittinen ratkaisu myös maataloudelle!

Valtion talousarvio on kova maatalouselinkeinoille, sanoo kansanedustaja Mats Nylund.Lue lisää »
Julkaistu 11.10.2011

Nylander: On tullut aika harkita vaihtoehtoja nykyiselle Heli-radalle

- On melko selvää, että Itä-Uudenmaan maakuntakaavassa pitkään mukana ollut linjaus Heli-radasta ei saa tukea Uudenmaan liitossa, kansanedustaja ja Porvoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikaela Nylander toteaa maakuntakaavaa käsittelevän seurantatyöryhmän kokouksen jälkeen maanantaina.Lue lisää »
Julkaistu 10.10.2011

Rantschukoff on Henrikssonin uusi eduskunta-avustaja

Elisabet Rantschukoff on lokakuusta lähtien oikeusministeri, kansanedustaja Anna-Maja Henrikssonin uusi eduskunta-avustaja.Lue lisää »
Julkaistu 03.10.2011